Viisi vuotta Kisua

Noin viisi vuotta sitten olimme juuri asettautuneet New Hampshireen, menneet muutamaa kuukautta aiemmin naimisiin ja alkaneet "rakentamaan" ensimmäistä yhteistä kotiamme. Samaan syssyyn kasvoi perheemme pienen kissan kokoisella määrällä loputonta energiaa ja rakkautta: Kisu muutti taloon ja vei sydämeni samantien mennessään.

Viiden vuoden aikana on kerinnyt tapahtumaan yhtä sun toista, mutta jotkut asiat pysyvät ennallaan: Kisu rakastaa yhä edelleen syliä ja sohvallamme lojuvaa torkkupeittoa. Röhnötimme koko sateisen sunnuntaiaamun  Gilmoren Tyttöjä (tai unia) katselleen - aivan niin kuin viisi vuotta sittenkin.

Sen lisäksi, että Kisu on kasvanut pienestä rääpäleestä isoksi kissaneidiksi, on Kisun luonnekin muuttunut vilkkaasta pennusta ärhäkän teinin kautta hyvin rauhalliseksi ja hellyydenkipeäksi leidiksi. Jos Kisu ei saa mielestään tarpeeksi rapsutuksia, tulee hän hakemaan ne vaikka väkisin. Kisu hyppää syliin ja hieroo päätään sohvalla röhnöttäjän käteen niin kauan, että hölmö ihminen tajuaa alkaa rapsuttamaan ja silittämään. Eikä siinä, Kisua silittää mielellään, sillä yhtä pehmeää kissanturkkia ei löydy aivan jokaiselta maukujalta.

Silloin ja nyt

Hyvää "synttäriä" rakas Kisu! Juhlitaan taas tänä iltana yhteisillä nokosilla.

Staycation numero 2 - Olen aivan myyty!

Minusta on muotoutunut viimeaikoina valtava staycation -fani. Kesäinen vuosipäivä-staycation oli yksi parhasita "reissuista" ikinä ja tämä Thanksgiving reissumme n.40 min ajomatkan päähän rannalle kiilasi ihan siihen kylkeen.

Vietimme Kiitospäivän ensimmäistä kertaa kahdestaan. Itärannikon reissu oli poissa laskuista aikapulan ja kalliiden lentojen vuoksi, joten vaihtoehtoina oli perinteinen Friendsgiving tai pieni paikallinen reissu. Vaikka rakastankin Kiitospäivän viettoa ystäväporukalla, päätimme hyödyntää yhteiset vapaat muualla kuin kotinurkissa ja viettää kaksi rentoilupäivää Camp Pendletonin rannalla mökkeillen.

Camp Pendleton on Oceansiden kupeessa sijaitseva Merijalkaväen tukikohta. Tukikohta on iso ja sieltä löytyy kaiken muun kivan lisäksi myös valtava ranta ja rannalta vuokrattavia mökkejä. "Mökit" sijaitsevat kirjaimellisesti rannassa ja jokaisen mökin edustalla on myöskin oma terassi ja tulipesä. Mökin vuokra on todella edullinen, reilu 70 taalaa, mutta kysyntä niin valtavaa, että olimme jo luopuneet pariin kertaan toivosta. Marineilla on etusija mökkien varaukseen, mutta tukikohta ja mökit ovat avoinna myös muille militaryn haarojen edustajille ja heidän vierailleen. Vaatii melkoista säkää ja peruutusten kyttäystä, että mökin onnistuu saamaan itselleen, mutta ei se nähtävästi kuitenkaan mahdotonta ole.

Marraskuinen sää oli Kalifornialaiseen tapaan hyvin vaihteleva. Öisin lämpötila painui alle kymmeneen asteeseen, mutta päivisin tarkeni ihan hyvin taas teepaidassa. Iltaisin tulen ääressä istuskellessamme paketoin itseni huppariin, takkiin, pipoon ja peittoon, mutta Phill pärjäsi hyvin pelkässä hupparissa ja shortseissa. Nuotio lämmitti ihanasti ja pimeän meren pauhu vei rentoutumisen aivan uudelle tasolle. Kun tähän yhdisti vielä s'moret, savun hajun ja ympärillä pomppivat villikanit, oli hetki utopistisen täydellinen.

Ja täydellinen oli oikeastaan koko "reissumme". Hyvä fiilis ja kiireetön yhdessäolo oli juuri sitä, mitä Kiitospäivältä aina toivonkin.

Staycation vol.2 todisti sen taas, ettei aina tarvitse matkustaa kauaksi ollakseen ihan lomalla. Sormet ristiin tai peukut pystyyn, että onnistumme nappaamaan itsellemme mökkivarauksen vielä uudelleenkin.

Thanksgiving-keitto

Vietimme tana vuonna aivan totaalisen erilaisen thanksgivingin kuin viela kertaakaan aiemmin. Ensimmainen ja ratkaisevin ero oli siina, etta vietimme pyhan taysin kaksistaan. Toinen mullistava kokemus koski lautastemme taytetta: Perinteisen Thanksgiving-illallisen sijaan soimme koko kiitospaivan illallisen kulhosta keiton muodossa.

Keitosta loytyivat kaikki kiitospaiva aterian elementiti: Oli kalkkunaa, porkkanaa, vihreita papuja, pekonia, stuffingia, perunamuussia, karpaloita ja sipulia. Maut olivat kohdallaan ja mika parasta, emme saaneet aikaiseksi ahkya vaikka taysia toki olimmekin. Jummi miten hyvaa! Voisin syoda tata keittoa kiitollisena vaikka joka paiva.

Valilla tekee hyvaa rikkoa perinteita, ravisuttaa maailmaa ja kayttaa perunamuussia keiton suurusteena. Jos tekee aina kaiken samalla tavalla, voi menettaa mahdollisuuden johonkin taivaalliseen.

P.S Aakkoset (pisteilla) ovat tanaan hukassa, mutta ei annetta sen(kaan) haitata.

Kiitollisuutta yli kuukauden tarpeiksi

Reilu kuukausi sitten haastoin itseni ja kaikki muutkin poimimaan jokaisesta päivästä yhden positiivisen asian Kiitospäivään asti. Pidin lupaukseni ja kirjasin ylös pitkän listan ihanuuksia:

Maanantai 17.10

Pääsin sängystä liikkeelle kuudelta, vaikka viikonlopun jäljiltä se olikin aika haastavaa. Juoksu tuntui kuitenkin kevyeltä, sirkat sirittivät hämärässä aamussa ja kroppa vetreytyi askel askeleelta.

Tiistai 18.10

Pesukone hajosi. Siitä on vaikea keksiä mitään positiivista, mutta sen sijaan että olisimme kiukutelleet toisillemme, lähdimme yhdessä retkelle kolikkopesulaan. Pesulan jälkeen noukimme mukaan mangosalaatit El Zarapesta ja pullollisen viiniä Vonsista. Vähän erilaiset treffit tällä kertaa.

Keskiviikko 19.10

Täydellinen arkiaamu. Heräsin virkeänä ja jooga tuntui ihanalta. Joogan jälkeen kerkesin nauttimaan aamupalan ihan rauhassa, lukemaan blogeja ja jopa siistimään jälkeni. Miksi samat hommat vievät joinain aamuina vain sekunnin, toisina (useimpina) vähintään tupla-ajan?

Torstai 20.10

Aamulla herätyskellon pärähtäessä Phill kaappasi minut kainaloon ja pyysi jäämään siihen hetkeksi. Ihana kiireetön kaksiminuuttinen.

Perjantai 21.10

Töissä oli mukavan letkeä perjantaimeininki ja töiden jälkeen hullun hauska ilta parhaassa seurassa. Nukkumaan mennessä tuntui, että työviikosta oli jo hirmuisen pitkä aika.

Lauantai 22.10

Edellisillan hauskuus vaivasi aamulla yllättävän vähän, joten päätimme suunnata salille jalkapäivän viettoon. Hyvä treeni hyvä mieli. Ihan koko päivän.
Sunnuntai 23.10
Aamuinen sateenropina vaihtui hyvään treeniin ja rantapäivään. Saimme North Islandin tukikohdan rannan melkein pelkästään itsellemme. Ei laisinkaan hullumpaa!

Maanantai 24.10
Iltapäivällä alkoi satamaan ja tällä kertaa vettä tuli oikein kunnolla. Sade taukosi kuitenkin kuin taikaiskusta juuri silloin kun minun piti pyöräillä kotiin. Kotiin päästyä oli mukava joogata ikkuna auki ja haistella sateen raikasta tuoksua. Harvinaista herkkua.
Tiistai 25.10
Kuvittelin joutuvani lähtemään töitten jälkeen kauppaan ostamaan kissanruokaa, mutta Phill olikin hoitanut homman kotimatkallaan. Ihanaa ettei tarvinnutkaan mennä enää minnekään vaan sain jäädä sohvan nurkkaan editoimaan kuvia.
Keskiviikkoa 26.10
Ihana työkaverini (vaiko sittenkin työystäväni) yllätti minut aamulla Nomadin donitsilla. Nams!
Torstai 27.10
Puhtaita pyykkejä, hyvää ruokaa ja hölmöäkin hölmömpi elokuva (Mike and Dave need wedding dates - en uskalla suositella, mutta pää tyhjeni tehokkaasti). Hyvä torstai-ilta!
Perjantai 28.10
Kävimme illalla kiertämässä Halloween-kauppoja ja kirppiksiä hyvien asujen perässä. Tuotteliaan ostoskierroksen kruunasi perjantaifiilis ja upea auringonlasku.
Lauantai 29.10
Super-hauskat Halloween pippalot. Tarvitseeko sanoa muuta...
Sunnuntai 30.10
Huippupalvelua pizzeriassa. Tarjoilija tuli tuomaan pizzan aidan yli kujalle, sillä pizzerian edustan katu oli suljettu autoilta pyöräilytapahtuman vuoksi.

Maanantai 31.10
Työpaikan Halloween-pippalot menivät hyvin ja siirtyminen juhlista tavalliseen koulupäivään sujui ilman ainuttakaan meltdownia.
Tiistai 1.11
Marraskuu alkoi lasten osalta hyvin sokerihumalaisissa ja väsyneissä merkeissä. Apua! Onneksi illaksi oli tiedossa treffit hyvän ystäväni kanssa. Tutustuimme edellisessä työpaikassani ja on ollut ihana huomata, että ystävyys kantaa, vaikka meistä kumpikin on jatkanut jo uusien työhaasteiden pariin.
Keskiviikko 2.11
Aamulla väsytti niin etten pystynyt millään pakottamaan itseäni pilkkopimeälle lenkkipolulle. Mutta illalla riittikin sitten energiaa, jonka purin Phillin kanssa vauhdikkaalla juoksulenkillä. Juoksu kulki kepeästi ja nopeaan. Aina yhtä hyvä tunne.
Torstai 3.11
Jäin töihin jumiin, minkä ansiosta sain pyöräillä kotiin uskomattoman kauniin auringonlaskun saattelemana.
Perjantai 4.11
Ystävyys <3.
Lauantai 5.11
Reissusuunnittelu piristää aina. Tällä hetkellä suunnitteilla matka New Yorkiin ja New Jerseyyn joulun aikoihin.
Sunnuntai 6.11
Mikään ei rentoutua paremmin kuin päivä luonnossa. Syksyinen Palomar Mountain oli valtavan kaunis.

Maanantai 7.11
Ruokislenkki Raijan kanssa ja töiden jälkeenkin kivoja suunnitelmia olutmaistiaisten ja suklaan parissa. Ei laisinkaan huono maanantai!
Tiistai 8.11
Lapset ovat aivan ihastuneita kirjainjoogaan ja niin olen kyllä minäkin! Kiva kun töissäkin saa joogata.
Keskiviikko 9.11
Vaalitulos otti päähän ja valvominen väsytti, mutta maailma näytti aamulla aivan yhtä kauniilta kuin eilen illallakin. Selvittelin päätäni aamuaurinkoisella lenkkipolulla ja päätin ettei vaalitulos saisi vaikuttaa lasten päivään millään tavalla. Päivästä tuli oikeastaan aika kiva.

Tostai 10.11

Torstai, joka tuntui ihan perjantailta. Pidettiin lasten kanssa iltapäivän tanssibileet ja syötiin välipalaa pitkään ja hartaasti höpötellen. (Opettajien) naurusta ei meinannut tulla loppua.

Perjantai 11.11

Yhteinen extra-vapaa oman sailorini kanssa. Suunnittelemattomasta päivästä muodostui onnekkaiden sattumien saattelemana todella mukava.

Lauantai 12.11

Päiväretki Laguna vuorelle huipentui upeaan autingonlaskuun. Koko päivä raikkaassa ulkoilmassa tuntui kasvoilla ja kropassa. Ihanan raukea olo.

Sunnuntai 13.11

Hyvä, mutta rankka treeni takasi vetelän, mutta kivan fiiliksen loppupäiväksi. Rento päivä teki hyvää kaiken menemisen vastapainoksi.

Maanantai 14.11

Aamulenkin sprinttien ja hikoilun jälkeen alkoi paleltamaan. Yleensä puen arkiaamuna heti suihkun jälkeen työvaatteet päälle, mutta tänään vietin hetkisen aamutakki päällä kahvia hörppien. Hassua miten pienistä asioista voi tulla viikonloppuaamun rento fiilis.
Tiistai 15.11

Yksi lapsista kiikutti minulle ja työkaverilleni itseleivottuja keksejä halausten kera. Illalla päästin vielä sisäisen taiteilijani valloilleen uusien Suomi-kavereiden kanssa. Nukkumaan mennessä tuntui, että työpäivästä oli jo ikuisuus.
Keskiviikko 16.11
Poikkeuksellinen iltavuoro, jonka ansiosta työpäiväni alkoi vasta 9:30. Heräsin kuitenkin tottumuksesta jo kuudelta. Kerkisin siis vetämään ennen töitä hyvän treenin ja siivoamaan koko kodin lattiasta kattoon.
Torstai 17.11
Töissä oli todella P-mäinen päivä, josta olisi ollut huomattavasti vaikeampi selvitä ilman ihanaa työkaveria. Tiimityö kunniaan!
Perjantai 18.11
Kihelmöivä perjantai-fiilis, sillä edessä oli odotettu viikonloppu Laguna Beachilla.
Lauantai 19.11
Mahtavuutta. Koko päivä aamusta yömyöhään.
Sunnuntai 20.11
Kotimatka meni jouhevasti ilman liikenneruuhkia. Kotiin päästyäni en tehnyt mitään ja se oli ihan parasta. Edellisen päivän tapahtumat hymyilyttivät edelleenkin.

Maanantai 21.11
Harvinainen sadepäivä San Diegossa. Veimme lapset kävelylle ja pomppimaan lätäköihin itse askarrellut Pilgrim-hatut päässä. Lasten ilo oli tarttuvaa ja omakin olo oli kymmenen tunnin unien jälkeen harvinaisen pirteä.
Tiistai 22.11
Koska olemme lähdössä "reissuun", paistoimme jo maanantaina oman kalkkunamme ja tänään Phill aloitti aamukuudelta paistamaan "työkalkkunaa". Koko koti haisi vielä illallakin kalkkunalta eikä muutamaan seuraavaan päivään (öh, viikkoon?) tarvitse miettiä illallisten ja lounaiden lihapuolta. Toistaiseksi kalkkuna maistuu hyvältä.
Keskiviikkoa 23.11
Onnistuin tänään piristämään tuntemattoman ihmisen päivää, hämmentämään pari lasta mustilla sukkahousuillani, välttämään tuurilla sen, että parkkeerattu autoni olisi joutunut onnettomuuteen sekä asettumaan täysin loma moodiin noin sekuntti työpäivän päättymisen jälkeen. Hyvä päivä!

Useimpina päivinä isoista ja pienistä positiivisista asioista oli suorastaan runsaudenpula, mutta mahtuihan joukkoon myös niitäkin päiviä, kun piti ihan oikeasti isatahtaa alas miettimään, mikä päivästä teki erityisen.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, sillä elämässä ei voi olla koskaan liikaa kiitollisuutta. Hyvää kiitospäivää tai Thanksgivingiä kaikille sitä viettäville!

Kuvat ovat Instagram -kuviani kuluneilta viikoilta.

Laguna Beach

Viikonloppuna tuli puhuttua niin paljon suomea, että suusta on päässyt vielä tänäänkin vahingossa "ai mitä?", kun työkaveri yllätti minut kesken syvimpien mietteiden.

Vietin viikonlopun Laguna Beachilla muutaman suomalaisen kaverini kanssa. Asuimme ystäväni tutun talossa suljettujen porttien sisäpuolella ja vietimme pikkujouluja Kalifornia-twistillä.

Pakko myöntää, että Kalifornia-twist ei tehnyt juhlinnasta yhtään hullumpaa. Vaikka sää olikin hieman viileä, oli poreallas lämmin ja kupliva juoma virkistävää. Maisemapuoli oli kunnossa ja ruuasta huolehti (ainakin melkein) Teemu Selänne pihveineen.

Teemun ravintola on pitänyt käydä testaamassa jo pitkään ja olihan se ihan (kerran) käymisen arvoinen paikka. Hinnat olivat fine dining tasoa ja ruoka sekä palvelu sellaista kuin tuollaisessa paikassa sen olettaakin olevan. En ole mikään maailman suurin pihvien ystävä, mutta tällä kertaa päätin valita listalta filet mignon -kimpaleen - koska kerrankos sitä. Pihvi sekä jakamamme broccoliini, herkkusienet ja mac and cheese olivat herkullisia ja ravintolan sisustus kaunis, joskaan ei ehkä kaikkein tyypillisin pihviravintolan sisustus.

Illallisen jälkeen testasimme vielä Laguna Beachin ilmaisen shuttle trolleyn, joka sattui tulemaan sopivasti kohdalle ja vei meidät baariin jatkoille.

Kiva viikonloppu, josta toipuminen vaati viime yöltä kymmenen tunnin unoset. Nyt jaksaa taas eikä tällä viikolla olekaan kuin kaksi työpäivää jäljellä. Torstaina juhlitaan Thanksgivingiä ja suunnitelmissa on seuraava pikkureissu, tai oikeammin staycation numero 2. Suuntaamme Phillin kanssa Camp Pendletonin rannalle "mökkeilemään". Toiveissa on  totaalista rentoilua ja lisää kauniita auringonlaskuja rannalla.

Taideterapiaa

Sisälläni asuu pieni kuvataiteilija. Taidoista en puhu mitään, mutta luominen on minulle valtava henkireikä. Kaikeksi onneksi saan luoda töissä juuri niin paljon kuin huvittaa ja lapsilta saatu palaute on lähes poikkeuksetta ihailevaa, oli kyse sitten tikku-ukosta tai bravuuristani, kissapiirroksesta.

Joskus tekee kuitenkin mieli kokeilla jotain muutakin kuin preschool-taidetta. Taidekurssille minulla ei riitä intoa eikä aikaa, mutta USA:sta löytyy hyvä konsepti myös kaltaiselleni sunnuntai- (tai tiistai) taiteilijalle.

Kävimme tiistaina kokeilemassa juuri San Diegoon muuttaneiden Emmin ja Minnan kanssa Paints Uncorked -iltaa Bootlegger ravintolassa ja sepäs olikin kivaa! Minna varasi meille eturivin paikat, josta meillä oli suora näkymä opettajan siveltimenvetoihin. Tavoitteena oli Rainy Street niminen teos ja alkutilana valkoistakin valkoisempi canvas.

Homma käytiin läpi askel askeleelta opettajan johdolla, happy hour margaritoja hörppien. Aikaa oli kaksi tuntia, mikä tuntui aluksi liian lyhyeltä, mutta osoittautui kärsimättömien suomalaisten mielestä aivan riittäväksi ajaksi.

Lopputuloksista tuli tietty upeita ja jokaisella pikkuisen erilaisia. Oma teokseni päätyy tuskin koskaan seinälle, mutta homma oli sen verran kivaa ja koukuttavaa, että osallistun taatusti toisenkin kerran vastaavaan tilaisuuteen. Vaihtoehtoja täällä riittää sekä järjestäjän että teoksen suhteen ja Grouponista löytyy jatkuvasti tarjouksia.

Luomista, drinksuja ja hyvää seuraa - taideterapiaa parhaimmillaan.

Niittyretki

Tämä marraskuu on selkeästi tehty retkistä ja luonnosta. Toissaviikonloppuna suuntana oli Palomar Mountain, tällä kertaa matkamme kulki Mt. Lagunan niityille.

Haimme lauantaiaamuna Clem's delistä eväsvoikkarit ja suuntasimme auton nokan itään. Kasimotarin jälkeen kurvasimme vuorenrinnettä kohoavalle Sunrise hwy:lle, jota ei suotta nimitetä yhdeksi San Diegon kauneimmista tieosuuksista.

Tie kohosi sen verran korkealle, että jaloissani pyörinyt muovipullo meinasi paisua liitoksistaan ja korvissa naksui. Maisemat vaihtuivat kivien kautta niittyihin ja syksyiseen metsään - tuntui kummalta ajatella, että olimme tälläkin kerralla vain tunnin päässä kotoa.

 Mt. Laguna on osa Cleveland National Forest -aluetta. Alueelta löytyy useampiakin leirintäalueita ja polut ovat hyvin kunnossapidettyjä. Poikkesimme heti alkuun puistonvartijan luona ostamassa kahden taalan hintaisen kartan ja varmistamassa, tarvitseeko meidän ostaa parkkilupa. Ei kuulemma tarvinnut, jos veisimme automme Lagunan leirintäalueen portin viereen. Suuntasimme siis sinne ja jatkoimme matkaamme jalkaisin.

Katsoimme kartasta valmiiksi kivan oloisen reitin ja löysimme itsemme valtavalta niityltä. Polut olivat hyvässä kunnossa, mutta huonosti nimettyjä. Karttamme oli niin summittainen, ettei meillä ollut pian hajuakaan, millä polulla ja missä kohtaa olimme juuri sillä hetkellä. Perus suunnistustaidot ja muutama ystävällinen kanssakulkija pelastivat meidät kuitenkin pinteestä ja tulimme lopulta kiertäneeksi juuri sen reitin, jonka aioimmekin kiertää.

Maisemat oliva kauniit ja vuoristoilma yllättävän kirpeää. Phill veteli menemään teepaidassa, mutta minä kaivoin repustani esiin hupparin jo heti alkuvaiheessa. Vaikka kohtasimmekin poluilla satunnaisesti muitakin ihmisiä, oli kaikkialla ihanan rauhallista. Linnut lauloivat ja pusikoissa rapisi. Emme kuitenkaan kohdanneet lintuja kummempia villieläimiä, vaikka salaa ehkä toivoimmekin tapaavamme vähintäänkin peuran tai pari oravaa.

Alueelta löytyy monia erilaisia ja eripituisia haikkireittejä eikä Lagunalta ajele kovinkaan pitkään myöskään symppikseen omenapiirakkamekkaan, Julianiin. Mukava päiväretkikohde, joka sopii kaikille luonnon ja kauniiden maisemien ystäville.

Niskaprojekti jatkuu

* Kirjoitus on toteutettu yhteistyössä Lääkärikeskus Aavan Verkkovalmennuksen kanssa

Aloitin pari viikkoa sitten niska- ja hartiaseudun verkkovalmennuksen yhteistyössä Lääkärikeskus Aavan kanssa. Valmennus on jaettu kahden viikon jaksoihin ja se kestää yhteensä kuusi viikkoa.

Ensimmäinen jakso alkaa olemaan takanapäin ja fiilis on hyvä. Olen tehnyt simppelit ja kevyet harjoitteet tunnollisesti päivittäin ja todennut jo nyt, että valmennusjakso on tullut todellakin tarpeeseen. Harjoitteet on ollut helppo oppia selkeiden video-ohjeiden avulla ja totetuttaa kotioloissa ilman mitään erityisiä laitteita tai apuvälineitä.

Kaikkein eniten minulla on yhä edelleenkin tekemistä hyvien työasentojen löytämisessä. Töissä könötän suurimman osan päivästä lattialla ja liian pienillä tuoleilla istuen, kotona röhnötän sohvalla ja viikonloppuisin olen heilunut kamerani kanssa mitä ihmeellisemmissä asennoissa. Kaikeksi onneksi elän myös hyvin aktiivista elämää ja liikun paljon sekä töissä että vapaalla. Kroppani liikkuvuus on jo ennestään hyvä ja voimaakin löytyy ihan omiksi tarpeiksi. Minun ei ole vaikea motivoida itseäni liikkeelle tai pitämään itsestäni huolta, sillä ajattelen sen olevan välttämätöntä. En oikeastaan edes uskalla ajatella, missä kunnossa olisin, jos tekisin tavallista toimistotyötä enkä liikkuisi laisinkaan.

Ensimmäisen jakson harjoitteet jäävät nyt osaksi kehonhuoltorutiinejani ja homma jatkuu uusien haasteiden parissa. Niska- ja hartiaseutuni on tällä hetkellä kivuton ja sellaisena sen haluasin myöskin pitää, mielellään vaikka ihan joka päivä.

Pidän teidät ajantasalla valmennuksen etenemisestä. So far so good - edelleenkin.

Linkki Lääkärikeskus Aavan verkkovalmennuksiin löytyy täältä
Yhteistyösarjan ensimmäinen kirjoitus löytyy täältä

Mieheni uniformussa

USA:ssa vietettiin perjantaina veteraanien päivää, joka oli sekä minulle että Phillille myös ylimääräinen vapaapäivä. Tai ainakin melkein. Phill osallistui aamusta työkavereidensa kanssa San Diegon keskustassa järjestettyyn kulkueeseen ja päätyi viettämään lähes koko päivän juhlauniformussaan.

Päivä uniformussa toi mukanaan tilanteita ja sattumuksia, jotka kuvaavat hyvin useimpien amerikkalaisten suhtautumista militaryyn:

Paraatin jälkeen joukkomme pysäytettiin. Kaksi meksikolaista turistia pyysivät kauniisti, josko olisi mahdollista päästä kuvaan uniformupukuisten miesten kanssa. Minä otin kuvat ja koko komea joukko hymyili leveästi.

Lounaalla Barleymash -ravintolassa tarjoilija ilmoitti, että joku halusi tarjota meille juomat. Kippis ja kiitos! Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, mutta tuntuu silti aina yhtä hyvältä.

Lounaan perään menimme elokuviin ja pääsimme sisään military-hinnalla.

Elokuvan jälkeen kävimme Cafe 21 -ravintolassa nauttimassa happy hour sangriat. Terassilla istuskellessamme viisi ihmistä kiitti Philliä hänen työstään (thank you for your service).

Samoja kiitoksia sateli myös kadulla kävellessämme. Muutama ihminen pysäytti meidät kätelläkseen Philliä ja kertoakseen, että hekin olivat palvelleet aikanaan laivastossa, armyssa, merijalkaväessä, lennostossa tai missä tahansa.

Päivän päätteksi kävimme hakemassa burritot kotimme lähellä sijaitsevasta meksikolais-ravintolasta. Phillin burrito oli ilmainen.

Vaikka sodista ja USA:n ulkopolitiikasta voidaan olla montaa mieltä, on hyvä muistaa, että tavalliset sailorit, sotilaat, merijalkaväen sotilaat ja kumppanit eivät ole isojen päätösten takana vaan tekevät tärkeää työtä, kuka mistäkin syystä. Siitä iso kiitos ja kunnia heille ja myös tuolle omalle komealle uniformu-pukuiselle miehelleni.

Ensifiilikset

Vaikka tiistaina jännittikin, en siltikään ollut jaksanut vakavasti uskoa, että Trump voisi ihan oikeasti voittaa. Niin kuitenkin kävi ja seuraava suuri kysymys onkin, mitä tästä seuraa. Toistaiseksi on paha sanoa millaisia muutoksia on luvassa, sillä aurinko on noussut ihan samalla tavalla kuin ennenkin. San Diegossa on tosin ollut viimepäivinä tuskaisen (aka helvetillisen) kuuma, mikä on saanut minut pohtimaan, onko tämä ennettä tulevasta. Ilmastonmuutoshan katosi huolilistalta Trumpin voiton myötä, joten siitä tuskin on ainakaan kyse.

En edelleenkään tunne henkilökohtaisesti kuin yhden (äänekkään) Trumpin kannattajan ja sekin oli puolittainen ylläri. Yleensä en edes välitä ystävieni poliittisista mielipiteistä, mutta Trumpin kohdalla puhutaan politiikan sijaan ettisistä ongelmista, joita on huomattavasti vaikeampi ohittaa kuin eriävät mielipiteet. Yritän olla kuitenkin asian suhteen aikuinen ja muistaa, että Trumpin kannattajat eivät ole yhtä kuin herra itse. Vaikeaa se tosin on, kun en voi itse millän ymmärtää miksi ja miten ihmeessä kukaan voisi pitää tätä kokematonta sammakosuuta pätevänä johtana.

Jos ei lähipiiriini kuulu Trumpin kannattajia, ei heitä näkynyt vaalien alla tai niiden jälkeen myöskään naapurustossamme tai työpaikallani. Asuinalueemme on iloinen sillisalaatti, jossa on tilaa kaikille. Oma asuintaloni on tästä hyvä esimerkki minikoossa: Kahdeksasta asunnosta kolmessa asuu miespari, yhdessä asunnossa asuu tummaihoinen muslimiperhe ja minä puolestani edustan ylpeänä maahanmuuttajia. Käytännössä sillä ei ole kuitenkaan mitään merkitystä mitä tai keitä me edustamme, sillä olemme toisillemme lähinnä mukavia naapureita. Uskallan kuitenkin veikata, ettei talomme asukkaista kukaan äänestänyt Trumpia.

Koska tykkään etsiä kaikista asioista jotain positiivista, piti tästä vaalisirkuksestakin kaivaa esiin myös ne positiiviset puolet. Parasta näissä vaaleissa olivatkin paikallisvaalien tulokset, jotka saivat minut pitämään Kaliforniasta entistä enemmän.

Tässä läpimenneet Kalifornian lait:

• Marijuanan vapaa-ajan käyttö laillistettiin. 

• Asekontrollia tiukennettiin

• Tupakkaveroa korotettiin

• Kauppojen ilmaiset höttömuovipussit kiellettiin

• Kaksikieliseen opetukseen päätettiin panostaa enemmän

• Korkeatuloisten (yli $250 000/vuosi tienaavien) verotus päätettiin pitää entisellä korkealla tasolla

• Väkivallattomista rikoksista tuomittujen vankien ehdonalaiseen pääsemistä helpotettiin

Kalifornian asukkaan näkökulmasta keskityn tällä hetkellä toivomaan, että Trumpin mahdollisesti tulevaisuudessa aiheuttamia vahinkoja voidaan korjailla edes joten kuten osavaltiotasolla. Osavaltioilla kun on paljon valtaa ja sanomista asukkaidensa arkisen elämän olosuhteisiin.

Aurinko nousi myös vaalien jälkeisenä päivänä. Naapurustomme oli hiljainen, mutta ennallaan.

Pakko myöntää, että harmittaa ja vähän jopa pelottaa, mutta eipä se itku taida tälläkään kertaa auttaa markkinoilla tai edes mielenosoituksessa. Jään odottelemaan mitä ja milloin tapahtuu ja keskityn pohtimaan, mitä tilanteelle voisi tehdä. Ihan ensimmäiseksi aion viimeistellä vihdoinkin kansalaisuushakemukseni ennen kuin on liian myöhäistä.

Vaalipäivänä

Heräsin tähän päivään aivan kuten mihin tahansa marraskuiseen tiistaiseen. Tänään ei kuitenkaan ole mikä tahansa päivä, sillä tänään on vaalipäivä. Koska on hyvin mahdollista, että tämän päivän jälkeen mikään ei ole enää ihan ennallaan, päätin kirjata ylös päiväni kulun.

Klo 6:00
Kello soi ja herään pirteänä valoisaan aamuun. Menin maanantaina aikaisin nukkumaan ja vetelin sikeitä koko yön putkeen. Kehräävä Possu hyppää päälleni ja juoksee edeltä keittiöön. Kissoille ruokaa, minulle keskikehon treeniä.

Klo 7:00
Kahvi tuoksuu hyvältä ja kroppa on treenin jäljiltä hereillä. Pikainen suihku ja aamupalaksi yön yli paisunutta tuorepuuroa vadelmien, kookoksen ja banaanin kera. Phill herää ja puhumme hetken aikaa vaaleista. Oikeastaan vähän liiankin kauan ja minulle tulee (joka aamuinen) kiire.

Klo 8:00
Pyörällä töihin. Ulkona on jo kahdeksalta kuuma. Marraskuinen helleaalto on saapunut San Diegoon ja lämpötilat ovat hypänneet reilusti yli kolmenkympin. Jokainen kohtaamani liikennevalo on punainen, mutta kerkiän kuin kerkiänkin ajoissa töihin.

Klo 9:00
Ensimmäinen muistutus vaaleista. Yksi lapsista saapuu iloisesti kouluun ja kertoo käyneensä äänestämässä äidin kanssa Clintonia. Äiti yrittää supista jotain vaalisalaisuuksista, mutta on pahasti myöhässä. Samainen lapsonen on kertonut minulle jo aiemmin, että Trump on paha mies, joka valehtelee ihan liikaa. Mitäpä sitä vastaan väittämään... Ehdotan lapsille kirjainjoogaa ja saan mukaani joukon innokkaita joogaajia. Joogan jälkeen lähdemme hetkeksi ulos.

Klo 10:00
Pelaamme lasten kanssa aamu snackin jälkeen eläinmuistipeliä. Circle time alkaa tervetulolaululla ja fiilisten kysymisellä (How are you feeling today?). Käymme läpi kalenteriasiat ja puhumme maatilan eläimistä. Lopuksi laulamme pari laulua ja leikimme maatila-aiheista toimintaleikkiä.

Klo 11:00
Ulos kuumalle pihalle. Lapset hakeutuvat varjoon hiekka- ja rakenteluleikkeihin. Myös vesileikkipöytä on tänään suosittu. Pihalla on selkeästi rauhallisempi meininki kuin viileämpinä päivinä.

Klo 12:00
Lounasaika. Kaikilla on nälkä ja ruoka maistuu. Omat intialaisen ruuan tähteeni saavat hikipisarat kohoamaan otsalleni. Lounaan jälkeen valmistaudumme lepoon. Laitamme sängyt kuntoon ja luemme sadun.

Klo 13.00 - 15.00
Jokaviikkoisen suunnitelupalaverin aika. Suuntaamme työparini kanssa lähimpään kahvilaan. Juttelemme lapsista ja suunnittelemme ensi viikon maatila-aktiviteetteja. Nauramme kippurassa lasten "parhaille".

Klo 15:00
Palaamme koululle. Lapsista vain kaksi on jo hereillä. Lapset piirtelevät vihkoihinsa ja me kirjoitamme tarinoita ylös. Herättelemme loputkin lapsista ja syömme välipalaa. Juoksemme patiollamme pari kierrosta samalla kuin laitamme sängyt takaisin vajaan.

Klo 16:00
Ulos moikkaamaan muita lapsia ja vanhempia. Jään hetkeksi sisälle siistimään luokkahuonettamme. Lakaisen kymmenennen kerran hiekkalaatikollisen verran hiekkaa roskikseen. Yksi vanhemmista kysyy minulta, miten Suomessa on suhtauduttu USA:n vaalisirkukseen. Valitsen sanani hyvin tarkkaan, mutta vanhempi ymmärtää fiksuna rivienkin välistä. Yksi lapsista valmistaa hiekkalaatikossa elokuvan kulhoon (movie in the bowl). Istumme rivissä katselemaan "Zootopiaa".

Klo 17:00
Työpäivä päättyy. USA:ssa siirryttiin viikonloppuna talviaikaan ja pimeä humpsahtaa nyt jo heti viiden jälkeen. Kerkiän juuri ja juuri kotiin pyöräni kanssa ennen kuin ulkona on pilkkopimeää. Ikävöin jälleen kerran kunnon katuvaloja ja huomaan ilokseni, että repussani on "sisään rakennettu" heijastin.

Klo 18:00
Meidän piti mennä tänään ulos syömään, mutta päätämmekin jäädä kotiin seuraamaan vaaleja hyvän ruuan ja parin oluen voimin. Phill kokkailee ja minä kirjoitan päivän kuulumiset muistiin ja juoksen keittiöön auttamaan aina tarvittaessa. Uunissa kypsyy kalkkunankoipia vihannesten kera. Juuri nyt on kaikki hyvin.

Jännittää...

Saapa nähdä millaiseen päivään ja maailmaan sitä tulee huomenna herättyä.

Leikittäiskö syksyä?

Muutettuani USA:han ja etenkin tänne eteläiseen Kaliforniaan, on syksy kohonnut nopeasti lemppari vuodenajakseni. Syksyllä lämpötilat ovat miellyttävän leppoisat: Ei tarvitse palella eikä hikoilla ja aurinkokin paistaa lähes joka päivä. San Diegon luonto ei ehkä ensi vilkaisulta vaikuta varsinaiselta syksyn malliesimerkiltä, mutta jo reilun tunnin ajomatkan päästä "vuorilta" alkaa löytymään väriä ja syksyistä meninkiä.

Opettajan näkökulmasta syksy on täynnä uusia alkuja sekä marraskuusta alkaen myöskin ylimääräisiä vapaapäiviä. Tulevan viikon perjantai on vapaa veteraanien päivän kunniaksi ja parin viikon päästä juhlitaankin jo kiitospäivää nelipäiväisen viikonlopun kera. Kalenteriini on merkkailtu tiheästi hauskoja menoja ja viikonloppureissuja ja joulun aikoihin yksi pidempikin reissu New Jerseyyn ja New Yorkiin.

Nämä syksyiset maisemat löytyivät Palomar Mountainilta, noin puolentoista tunnin ajomatkan päästä kotoa. Kävimme haikkaamassa Phillin kanssa Boucher Hill -loopin, joka ei ollut kovin pitkä, mutta sen verran maisema- ja väririkas, ettei sieltä ihan hetkessä selvinnyt pois. Huokailimme ja pysähtelimme lähes jokaisen kulman takana ja nappailimme sekä mieliimme että kameroiden muistikorteille satoja upeita näkymiä, ääniä, tuoksuja ja hyvää fiilistä.

Tule vain syksy ja jopa (liian) aikaisin pimenevat illat! Sinua onkin jo odotettu.