perjantai 1. joulukuuta 2017

Hyvän aamun pikamunat

Viime viikonloppu oli iiiiihana. Olimme neljä päivää aivan lomalla ja nautimme jokaikisestä tekemästämme asiasta. Täytimme päivämme yhteisillä treeneillä, ystävillä, hyvällä ruualla ja juomalla, kotihommilla ja rentoilulla. Sunnuntai-iltana oli toisaalta ihan älyttömän hyvä fiilis, toisaalta pahin Sunday feeling ever. En halunnut palata vielä arkeen ja tuleva normiviikko tuntui jo etukäteen pikältä.

Kävi kuitenkin niin, että tämä tahmaviikko on rullannut eteenpäin yllättävän nopeasti ja perjantaiaamu pyörähti eteeni aivan puskista.

Tänään on hyvä fiilis! Heräsin virkeänä ennen kelloa ja olin täynnä energiaa. Varmistin energian riittämisen koko aamuksi pikaisella aamutreenillä ja kahdella herkkuleivällä. Himoni maapähkinävoin/mantelivoin ja omenan yhdistelmään ehkä jo tiedättekin, mutta tänään lisäsin lautaselleni pienen twistin kananmunan ja avocadon muodossa.

Useimpina aamuina en ole näin pirteä ja tuottelias, joten arkiaamupalojeni on oltava super nopeita. Niin nopeita, etten jaksa, kerkiä tai viitsi edes paistella tai keittää munia avocadon kaveriksi. Olen kuitenkin keksinyt ongelmaan ratkaisun, joka kuulostaa aika kamalalta, mutta toimii: mikrossa kypsennetty kuppimuna.

Olin pitkään mikromunaa vastaan, sillä ajattelin sen olevan kumimaisen nihkeää. Väärässä kuitenkin olin ja pienen hienosäädön jälkeen olen löytänyt juuri sopivan metodin ja minuuttimäärän meidän mikron tehoille.

Näin se kaikessa yksinkertaisuudessaan menee:

Riko muna pieneen kuppiin tai kulhoon, vispaa haarukalla munan rakenne rikki, lisää pikkutilkka maitoa sekä halutessasi ripaus suolaa ja pippuria. Meidän mikron tehoilla yksi muna saa pyöriä mikrossa ensin 40 s. ja sitten kääntämisen jälkeen vielä n.20 s. lisää.


Nam, nam! Näillä eväillä jaksoi helposti lounaaseen ja hyvää fiilistä on riittänyt ihan iltaan asti. Huomenna aamuksi vielä töihin ja sitten alkaa täälläkin (ihana) viikonloppu.

4 kommenttia:

  1. Mä yleensä keitän isomman satsin kananmunia jääkaappiin, mutta kun en saa sitä aikaiseksi, on mikromunakas aamujen pelastus! Mun munakkaaseen menee tilkka vettä ja ripaus suolaa, parit kirsikkatomaatit puolitettuna ja vähän juustoa vielä päälle - nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nams, kuulostaa hyvältä! Minäkin aina välillä reipastun ja keitän munia jo edellisenä iltana. Mutta usein se on vaan ihan liikaa vaadittu :).

      Poista
  2. Hei kiitos tästä vinkistä! Sain vihdoin testattua ja mikromuna oli erittäin jees. ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että toimi! Minäkin välttelin mikromunia aivan turhan pitkään :).

      Poista